Suomen korkein kohta on kaunis ja karu. Keltaisella maalilla roiskittu rajapyykki loistaa harmauden keskellä kuin majakka. Sen rakoon kiinnitetty Suomen lippu lepattaa tuulessa koko leveydellään. Toisen lipun tuuli on syönyt. Tällaiseltako kuulostavat buddhalaiset rukousliput, käy ajatus mielessä, kun kuuntelen lipusta lähtevää taukoamatonta ääntä. Muuten huipulla oli hiljaista. Pohjoisen erämaa ei ole juttutuulella. Mutta se ei haittaa. Päinvastoin, tuntuu hyvältä.
Vilpitön kiitos paikallisille norjalaisille ajatuksesta lahjoittaa Haltin huippu 100-vuotiaalle Suomelle. Tuon ajatuksen innoittamana päätimme käydä liputtamassa tuon huipun. Päiväretki Haltille totutui elokuussa 2016.
Kari on Suomen huipulla toistamiseen. Vuosia sitten hän vaelsi tänne Kilpisjärveltä, Suomen puolta neljättä päivää ja saman verran takaisin. Matkasta mieleen painui vain sumu. Tänään näkyvyys on hyvä.
Olemme Haldičohkkalla, yhdellä Haltin sivutuntureista. Käymme koristelemassa Norjan puolella olavan huipun Suomen lipuilla, sellaisilla pienillä paperisilla ihan vain siitä ilosta, että joku ajatuksen tasolla on lahjoittamassa tätä Suomelle. Myös Kari on huipulla ensimmäistä kertaa. Edellisellä kerralla rokkasumussa hän ei Norjan puolelle luultavasti edes astunut.
Haltin korkein laki, Ráisduottarháldi näkyy kauempana. Me emme mieti sinne menoa. Mietimme paluumatkaa. Neljän tunnin kiveltä toisille kiipeämisen jälkeen pohdin, että voisiko laskeutuessa kivikon kiertää. Onneksi Kari pohti samaa.
Guolasjärvelle kannttaa ajaa, vaikka ei Haltille kiipeäisi
Nukuimme hyvin yön teltassa High North Birtavarren leirintäalueella. Lähdimme ajamaan aikaisin aamulla vuonon pohjalle Kåfjorddaleniin, josta kapeaa hiekkatie lähtee nousemaan kohti Guolasjärveä.Tie oli helppo löytää, se oli hyvässä kunnossa ja maisemat ovat todella kauniit. Viime kesä oli lämmin, joten pääsimme autolla perille asti. Joka kesä näin ei ole. Retkipaikasta löytyy hyvä blogikirjoitus, jonka kirjoittaja teki tänne pitemmän vaellusmatkatkan.
Guolasjärven parkkipaikalta lähtee selkeä reitti Haltille.
Rakkakivikko alkaa ja se jatkuu huipulle saakka
Yllättävän nopeasti löytyy rytmi hyppiä kiveltä toiselle. Pysähdymme usein ja ihailemme selän taakse jäävää maisemaa. Se on upea.
Lammasaidan ylittämisen jälkeen merkit loppuvat. Guolasjärvi katoaa. Maisema ei ole enää niin upea edessä eikä takana.
Kari suunnistaa netistä tulostetun kartan avulla. Minulla suunnat menevät helposti sekaisin. Kukkuloita on ympärilla useampia. Mikään niistä ei ole meidän määränpää. Onneksi Kari on hyvä suunnissa, tietää minne mennä ja tunnistaa vihdoin huipun.
Saavuimme tänne pohjoisesta ja paluumatkalla suuntaamme luoteeseen päästäksemme eroon kivikosta.
Nurmikenttää alkaa olla maastossa aina vain enemmän. Matka rupeaa tuntumaan helpolta.
Helpoksi matka ei kuitenkaan muutu. Tulee laakso, jota seuraa nousu kukkulalle, jonka laelta eteen avautuu taas uusi yllätys. Ja laaksoja ja kukkloita eteen avautuvine yllätyksineen on monta!
Matkalla on paljon lunta. Kuka olisi uskonut miten hauskaa on juoksennella lumessa kesälomalla!
On pienehkö tunturujärvi, suo, puro, jonka pengertä lähdemme seuraamaan. Välillä se kohoaa niin jyrkkänä, että sille nouseminen ja laskeutuminen alkavat tuntua jo extremeltä. Ohitamma pari joenpenkerettä, joihin lumi on muovannut komeat lumisillat. Lumi ei siis sula täällä kokonaan kesän aikana.
Ja sitten vihdoinkin näkyy Guolasjärvi! Kävelimme kilometrikaupalla tasaista ja pehmeää sammalmaastoa järven rantaa pitkin autolle, josta olimme lähteneet 10 tunnia ja 30 minuuttia aikaisemmin. Olo on uupunut.
Vajaan puolen tunnin kuluttua kuuntelen makuupussissa teltan sadekankaan pauketta tuulessa. Ajatuksissa välähtivät buddhalaiset rukousliput vuorilla, joille menosta emme haaveile. Sitten mieli karkaa hyppimään kiveltä toiselle.
- Haltin päiväretki on vaativa sekä maaston että huonosti merkityn reittinsä takia. Mukana pitää olla henkilö, joka tietää minne mennä ja mihin päin suunnistaa. Reitti on merkitty maastoon vain alkumatkasta. Haltin reittiin voi alustavasti tutustua osoitteessa www.ut.no.
- Seurasimme säätä www.yr.no -sivuilta jo päiviä ennen retkeä ja suunnittelimme matkamme sään mukaan. Lomamme aikaan sattui onneksi olemaan kaksi peräkkäistä päivää, jolloin sää Haltilla oli retkeen sopiva ja maasto, eli kivikko kuivaa.
- Juomavettä ei reitiltä löytynyt, joten se pitää kantaa mukana.
- Hämmästyttävän vähän Haltin retki tuntui seuraavina päivinä kropassa. Olimme koko talven käynyt säännöllisesti kuntosalilla ja tässä kohtaa meitä siitä palkittiin.
- Kivillä hyppimiseen alkoi tuntua mielettömältä jo matkan puolivälistä lähtien. Edelleenkin, aina kun hypin kiveltä toiselle, muistuu mieleen tämä Haltin retki.
Ei kommentteja